SF-rallisprint Vantaa 25.5

 

Kauden ensimmäiseen sorakilpailuun suunnattiin Vantaalle. Vauhtipuistoon oli tehty 2000 metriä pitkä rata, tynnyreitä oli laiteltu aika paljon joka puolelle joten ei ollut mikään paras reitti. Pitkästä aikaa otettiin Starletti esille, siinä oli sora alusta valmiina paikoillaan.

 

Ensin lähti Mikko kokeilemaan kuinka pienempi auto taittuu mutkiin. Kyllä se vanhasta muistista kulkee ihan hyvin, ilman isompia virheitä luokassa kärjessä ja yleiskilpailussa kakkosena. Vielä on varaa nostaa vauhtia toiselle kierrokselle.

 

Ari näytti heti ensimmäisellä kierroksella muille taivaan merkit. Luokassa piikkipaikka yli kahden sekunnin erolla, yleiskilpailussa neljäntenä ja koko porukan nopein kaksi veto kuski! Muutamassa kohdassa on vielä varaa parantaa.

 

Mikon toisella kierroksella alkoi taas tekniikka murheet. Ajo sujui ihan mallikkaasti mutta

taas lähti toinen takapyörä omille teilleen. Nyt oli jo tuurit kohdillaan ettei loikattu oikein kunnolla metsään. Se kisa reissu oli siinä. Luokassa neljäs ja yleiskilpailussa kuudes.

 

Arilla tuli kaikesta huolimatta luokkavoitto yhden kierroksen ajolla, yleiskilpailussa kahdeksas tila.