
Happy Beach Asfalttiralliprint Vaala 12.7
Vaalan hienoissa maisemissa ajettiin Future-sarjan kilpailu. Escortin kimpussa oli taas vietetty pitkiä iltoja, mutta kyllä se vaan kuntoon saatiin. Pelipaikalle saavuttiin perjantaina ja mökiltä matkaa varikolle noin 400 metriä, eli aamulla saatiin nukkua mukavan pitkään. Pituutta radalla 3300 metriä, ja kapeampaa mitä normaalisti. Rata on tarkasti ajettava koska kuitenkin mukana muutama aika nopea paikka.
Mikko kokeilemaan ensin miten ajo sujuu. Nyt on onnistuttava jos koko sarjassa aiotaan pärjätä koska Raahen kilpailu ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Nyt Escortti pelasi ihan hyvin lukuun ottamatta lopun jarrujen lämpiämistä, poljin meni melko syvälle mutta otti vielä jollain lailla kiinni. Luokassa toisena ja yleiskilpailussa kolmantena.
Ari oli Vaalassa ensimmäistä kertaa ajamassa, reitti tuntui ihan mukavalta joten heti päätettiin lähteä kokeilemaan mihin vauhti riittää. Alku osaan tuli muutama pienen pieni virhe, aikaa niihin ei hukkunut kovin paljoa mutta loppupuolella sitten pamahti perä puuhun, suoran päähän viitosella kaasu pohjassa ja jarrupoljin kolahti lattiaan, täydestä kyydistä kakkonen päälle ja kääntö mutkaan. Pitkäksi se tietysti meni, mutta nyt oli tuuria matkassa, ainoat vauriot olivat matkalle jääneet takasiipi ja puskuri, muuten auto ajokunnossa. Luokassa kahdeksas ja yleiskilpailussa 25. Ajasta on pois otettavissa ihan reilusti.