Toiselle kierrokselle lähdettäessä reitti oli sitten täysin puhki, yksi ajoura ja hiekka näkyvissä. Ajat tulevat paranemaan reippaasti. Mikko jätti varmistelun varikolle ja päätti hyökätä nyt tosissaan. Alku sujuikin reipasta kyytiä eikä pahempia virheitäkään tullut. Mutta puoli kilometriä ennen maalia alkoivat ongelmat, edellä lähteneen auto oli hajonnut ja yleisö lykkäsi sitä keskellä tietä pois radalta, valvonta pisteessä heilui kaksi keltaista lippua joka tarkoittaa että rata on tukossa ja täytyy valmistautua pysähtymään. Se meni siinä pilalle ja uusintaan ei ollut mahdollisuutta koska kilpailua ei keskeytetty. Kaikesta huolimatta aika parani lähes kymmenen sekuntia mutta eihän se riittänyt kuin ynnä muita sijoille.

Ari lähti toiselle kierrokselle ajamaan vain voitosta. Nyt oli Escortissakin hyvä pito joten kaasun sai pitää pohjassa koko ajan. Alku olikin hyvä, ei mitään virheitä. Puolen välin jälkeen sitten napsahti, ajolinjalle oli noussut maakivi, siitä mentiin yli niin kuin kaikki muutkin. Kun onnetar pyllistää niin totta kai auton ripustukset ottivat siipeensä ja homma loppui siihen. Lähes kaikki ajoivat siitä yli ilman vaurioita, paitsi luokan kärjessä ollut teloi myös autoaan siihen. Luokan kärki meni vallan uusiksi
toisella kierroksella. Sijoitus oli myöskin niillä ynnä muita sijoituksilla. Lupauksia ensimmäinen kisa tosin herätti seuraavaan kisaan!
 

Takaisin Sivulle 1..