
IX Ruoveden rallisprint 13.9
Ruovedellä päästiin pitkästä aikaa ajamaan kunnolla soralla. Rata oli erittäin haastava ja mielenkiintoinen, alku oli isompaa ja loppu pienempää tietä, pituutta 4km. Meiltä mukana vain Ari,Mikolla oli autosta osia huollossa edellisen kilpailun ongelmien vuoksi.
Ensimmäisellä kierroksella lähdettiin haistelemaan tunnelmia ja kokeilemaan miltä homma maistuu kunnon sorapätkällä. Ei isompia virheitä, mutta tappamisen meininki vielä puuttui. Luokassa neljäntenä ja yleiskilpailussa kahdeksas.
Toiselle kiekalle otettiin tiilikivi pois kaasupolkimen alta ja ajetaan ihan oikeasti kilpaa. Muutamassa kohdassa jäi vielä parantamisen varaa, mutta kaikesta huolimatta ihan mukava veto. Ajasta pois reilut kuusi sekuntia, mutta kyllä ne muutkin parantelivat vähintään saman verran. Luokan kärki meni aivan järjetöntä vauhtia, ei mitään mahdollisuuksia siihen kyytiin. Lisää kun saadaan soralla kilometrejä alle niin kyllä siitä hyvä tulee! Sijoitukset eivät muuttuneet.