Raahen XII asfalttisprint 9.5

 

Future-sarja laitettiin käyntiin Raahessa täysin samalla radalla kuin viime vuonna. Meiltä kaikki kolme ovat sarjassa mukana. Mukavan vaihteleva rata, pituutta 2.8km. Ja vettä tuli reippaasti koko päivän.

 

Viime vuotiseen tapaan junnut reitille ensin, Mikan ensimmäisellä vedolla rata oli märkä mutta vettä ei juuri sillä hetkellä satanut. Rengas valinnan kanssa ei mitään ongelmia, varastosta kun ei löydy sadekelin pyöriä niin slikseillä mennään joka kelissä. Märällä ajamisesta ei ollut mitään kokemusta, joten rauhallisesti lähdettiin ajelemaan. Pito tuntui yllättävän hyvältä, paljon lujempaa olisi voinut ajaa. Nyt ei oltu enää lähellekään viimeisenä.

 

Mikko lähti sadekelin pyörillä liikkeelle, vettä satoi jo kunnolla. Alku lähti ihan hyvin liikkeelle, autoon tehdyt muutokset tuntuivat onnistuneen. Radan loppu puolella tuli sitten ohjelmaa, perä lähti vesilammikosta irti ja vaaraton vaakatason pyörähdys seurauksena. Siinä auto sitten sammui, joten se kierros oli siinä.

 

Arilla myös kuvioidut renkaat alla. Ekasta yrityksestä ei tarinaa oikein tahdo saada väännettyä, kolmannessa mutkassa perä lähti täysin yllättäen alta, perä edellä ojaan ja se jäi sinne. Autoon ei onneksi tullut mitään vaurioita.

Jatkuu Sivulla 2..