
Raahen XI asfalttisprint 10.5
Karavaani suuntasi nokan perjantaina iltapäivällä kohti Raahea jossa ajetaan Future sarjan ensimmäinen osakilpailu. Aamulla herättiin pirteänä, hotellista ulos ja kisapaikalle. Mielenkiintoinen ja mukava rata, ei tarvinnut tynnyreitä kierrellä. Pituutta 2800 metriä.
Sarjassa ajetaan poikkeuksellisessa ajojärjestyksessä, junnut aloittavat ja yleinen päättää kilpailun. Kun se alkoi vastustamaan niin ei se näköjään lopu ollenkaan. Mikon ensimmäinen kierros jäi taas kesken kun loppupuolella lähti toinen takarengas omille teilleen. Ei tullut mitään osumaa mihinkään mutta silti vaan meni pultit poikki.
Toisella kierroksella ei ollut paras fiilis lähteä koska auto oli saanut muitakin vaurioita ensimmäisellä vedolla. Ajo kuitenkin sujui ihan kohtuullisesti. Yleiskilpailussa kahdeksas sija ja luokassa neljäs paikka, ihan hyvä suoritus kaikkien ongelmien jälkeen.
Arille saatiinkin kunnon hässäkkä päälle ennen ensimmäistä koitosta, auto saatiin junnujen jälkeen varikolle. Sitten alkoi armoton remontti kun autoa alettiin laittaa kuntoon, osia ja työkaluja saatiin lainaksi vähän joka puolelta, siitä kiitos kaikille jotka auttoivat meitä paniikin ollessa päällä. Kilpailun johto oli myös suosiollinen kun antoivat Arille luvan ajaa yleisen luokan viimeisenä. Tarkalle homma meni, pari minuuttia pitempään ja ensimmäinen kierros olisi jäänyt ajamatta. Ei voi suoritus olla mitenkään täydellinen tuollaisen jälkeen. Luokassa kahdeksas tila.
Toiselle ajolle päästiin jo vähän keskittymäänkin ja sen kyllä huomaakin, ajasta pois 1,5sekuntia. Luokassa kuudes ja yleiskilpailussa 16. Nyt vaan auto pajalle ja kaikki kuntoon seuraavaan kisaan!