Pakkauspojat Rallisprint 17.5 Nurmijärvi

 

Mikko ja Mika lähtivät Nurmijärvelle testaamaan kalustoa ja hakemaan kokemusta. Rata sijaitsi samalla alueella kuin viime vuonna, mutta ajosuunta oli vaihdettu. Pituutta 2600 metriä.

 

Täälläkin junnut ensin reitille. Mika lähti intoa piukassa kohti lähtöviivaa koska tulokset on ollut mukavasti nousujohteisia. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun valot sammuivat ja kytkin nostettiin ylös niin taas moottori hajosi! Komeat savut ulos ja katsomaan mikä vikana, sieltä löytyi lohkon kyljestä reikä!

 

Mikko oli tehnyt testi mielessä alustaan muutoksia ja nyt kokeillaan miten ne vaikuttavat autoon. Ei ne oikein toimineet, huonompaan suuntaan meni. Autosta oli myös menneet moottorin säädöt sekaisin, kovilla kierroksilla löytyy muutama huono kohta. Ensimmäisen yrityksen jälkeen kakkosena 0,4 sekuntia kärjestä.

 

Toiselle lenkille alusta muutettiin takaisin vanhoihin säätöihin. Nyt alkoi olemaan jo eri meininki, ajasta pois lähes kolme sekkaa. Luokkavoitto heltisi 1,7 sekunnin erolla, yleiskilpailussakin mukavasti 15:s.

 

Mika pisti moottorin vielä kappaleiksi illan aikana, sama vika kuin Ikaalisissa. Sitten vaan uutta lohkoa hakemaan!