
Nelko-Keittiöt SM-rallisprint Lapinlahti 13.6
Lapinlahdella ajettiin toinen SM-sarjan asfalttikilpailu. Rata myöskin sama kuin viime vuonna, alku hidasta ja syheröistä, lopussa tultiin sitten sen verran kuin laitteet kulkee. Mikko ei ollut nytkään mukana koska SM-sarjan mahdollisuudet menivät Siihen kun Jyväskylässä ei oltu ajamassa.
Ari sai selvyyden miksi auto ei toiminut Jyväskylässä kunnolla, taka-akseli oli mennyt muutaman sentin vinoon siinä lievässä ulosajossa. Ensimmäisellä kierroksella oli tosi liukasta kun reitille lähdettiin numerolla 4. Luokassa kuitenkin neljäntenä vaikka pieniä virheitä mahtuikin joukkoon.
Mikalla meni ensimmäinen kierros heti kättelyssä pilalle, kun valot sammuivat niin sammui myös autokin, liian vähän kierroksia ja se simahti siihen kun kytkin nostettiin ylös. Reitti ajettiin rauhallisesti läpi ja tutustuttiin rataan seuraavaa kierrosta ajatellen.
Toisella kierroksella Ari taas näytti mistä päin tuulee, lähes virheetön ajo. Ajasta pois yli viisi sekuntia! Sitten vaan jännitetään mitä muut tekevät, yksi toisensa jälkeen jäi taakse ja luokkavoitto tuli reilulla 0,16 sekunnin erolla. Kisan nopein 2-vetoinen ja yleiskilpailussa kymmenes. Kyllä tulosta tulee kun vaan kaikki palikat on kunnossa.