
Nordic Solutions Sprint Kuopio 17.8
Viikonlopun toinen Future-sarjan osakilpailu oli Kuopiossa tyypillisellä teollisuusalue radalla joita on tänä vuonna jo muutama ajettu. Pituutta 2km ja todella erilaista tietyyppiä, oli nopeata ja leveämpää sekä vastapainoksi joukossa oli kapeata pyörätietä, tietenkin paaleja oli ihan riittävästi yhdelle pätkälle.
Mikko taas ensin sateen kastelemalle reitille, pitkään mietittiin millä renkailla lähdetään kokeilemaan. Sadekelin pyörät laitettiin viime hetkillä alle. Valinta oli ilmeisen onnistunut koska luokkajohto oli hyppysissä vajaan sekunnin erolla. Yleiskilpailussa nelosena.
Ari lähti myös kuvioiduilla renkailla koska rata ei kuivunut vielä riittävästi. Nyt oli homma hakusessa, ei se sitten lähtenyt sujumaan ollenkaan, pieniä virheitä tuli vähän väliä. Luokassa kymmenes tila, eli parannettavaa on reilusti.
Toiselle kierrokselle laitettiin alle kuivan kelin pyörät ja tiedossa oli että ensimmäisen kierroksen ajoilla ei ole mitään tekemistä, rata oli lähes kokonaan kuivunut. Ajoon ei voi olla täysin tyytyväinen, yksi mutka meni reilusti pitkäksi ja mahtuipa joukkoon yksi vaihde missikin. Ajasta lähti pois melkein 13sekkaa! Luokassa muut nostivat kädet pystyyn ja viikonlopun toinen luokkavoitto oli selvä asia. Yleiskilpailussa mukavasti toinen tila. Sarjan kannalta tilanne näyttää nyt todella hyvältä ennen viimeistä osakilpailua!