Kouvolan rallisprint 26.7

 

Future-sarjan puoliväli saavutettiin Kouvolassa Tykkimäen moottoriradalla aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä. Radan alku kulki moottoriradalla josta siirryttiin teollisuusalueen vauhdikkaille teille, olipa matkalla 150 metriä soraakin. Pituutta 3800m.

 

Mikon ensimmäisestä yrityksestä ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, yksi risteys pitkäksi ja homma meni peruutteluksi joten kaikki jäi toisen kierroksen varaan.

 

Arin ensimmäinen suoritus oli perusvarma ajo, ei isoja virheitä mutta suurin loistokin puuttui. Auto toimii nyt ihan mukavasti joten toiselle kierrokselle laitetaan kaikki peliin. Luokassa viides tila.

 

Nyt oli Mikon laitettava kaikki peliin koska ensimmäisen kierroksen ajalla ei ole mitään tekemistä kärkipaikoilla. Kyllä Escortilla tulosta tulee kun vaan se toimii kunnolla, nytkin ihan perus suorituksella luokka kärkeen yli sekunnin erolla, yleiskilpailussa toinen tila. Nyt näyttää sarjan kannalta ihan mukavalta, kolmas tila hallussa.

 

Arilla oli toisella yrityksellä helposti pois otettavissa muutama sekunti, mutta heti alku päässä tuli pari vaihdemissiä ja homma alkoi olemaan siinä. Aika parani vain hieman yli puoli sekuntia. Luokassa tipahdettiin kuudenneksi ja yleiskilpailussa 19. sija.