Kärppämäki sprint Kauhava 3.2

Kauden toiseen kilpailuun suunnattiin Kauhavalle, jossa odotti 3700 metrinen rata. Tie oli pienehköä ns. mökkitietä. Jäätä oli pinnassa jonkin verran, rata pysyi hyvässä kunnossa koko päivän, koska ilma oli pakkasen puolella.

Arin ensimmäinen veto oli ihan kohtuullisen hyvä suoritus, luokassa piikissä ja yleiskilpailussa neljäs. Vielä ajettiin kohtuullisen varmasti.

Toinen veto oli ihan eri tasolla kuin ensimmäinen, ajasta pois 5,26 sekkaa. Mutta eipä muutkaan jääneet lehdellä soittelemaan. Parannukset oli yllättävän suuria. Luokassa toinen sija ja yleiskilpailussa kahdeksas.

Sama tahti oli Mikollakin, eka lenkki vielä varman päälle, silti sijoitus toinen sekä luokassa että yleiskilpailussa.

Toisen kierroksen teema oli sama kuin yleisenkin puolella, ajoista putosi todella reippaasti. Mikko tiputti ajasta pois 5,99 sekuntia, joka riitti muille ja isot pystit kotiin niin luokassa kuin yleiskilpailussakin.