Jaguar Sprint Jurva 24.8

 

Tuskin oli Raisiosta päästy kotiin kun täytyi lähteä kohti Jurvaa ja Botniaringin moottorirataa. Koska oltiin moottoriradalla niin tynnyreitä oli laiteltu, mutta kuitenkin yllättävän hyvä reitti.Pituus 2,5km.

 

Ari sai ensimmäisellä vedolla ihan mukavan yrityksen päälle, luokassa kolmosena ja yleiskisassa neljäntenä. Erot olivat pieniä joten mahdollisuuksia on melkeinpä mihin vain.

 

Mikolla on tässäkin sarjassa vielä mahdollisuuksia koko sarjan voittoon, eli kaasu pohjassa lähdetään matkaan. Ajo ei ollut täydellinen, mutta isoja virheitä ei tullut. Yleiskilpailun johto hallussa käsittämättömällä neljän sekunnin erolla. Se kilpailu taisi olla siinä.

 

Ari sai nipistettyä toisella yrityksellä ajasta pois reilun sekunnin, sillä tultiin luokassa toiseksi ja yleiskilpailussa kolmanneksi. Nyt kun auto toimi ja ajo oli ihan kohdallaan niin tuloskin oli sen mukainen.

 

Mikko päätti toisella lenkillä kokeilla uusia ajolinjoja koska voitto oli käytännössä varma. Se ei kuitenkaan tuottanut parasta tulosta, ajasta ei lähtenyt pois kuin vajaa puoli sekuntia. Siitä huolimatta kisan voitto jäätävällä lähes kolmen sekunnin erolla. Nyt ollaan sarjassa kolmantena.