Meidän pojat lähtivät liikkeelle kahdella autolla, Ari Escortilla ja Mikko Starletilla. Ford oli nyt ensimmäistä kertaa laitettu sora säätöihin. Ajo sujui Arilla ihan mukavasti, nyt oli voimasta mukavasti apuja pitkillä suorilla. Ensimmäisen lenkin jälkeen luokassa mukavasti toisena, mutta maalilipun jälkeen alkoivat taas moottori ongelmat ja toinen kierros jäi ajamatta. Siltikin luokan kakkospaikka jäi kotiinviemisiksi, yleiskilpailussa sija 13. Hieman jäi hampaankoloon kaivelemaan koska pienellä parannuksella yleiskilpailussa oltaisiin tultu monta sijaa ylöspäin, luokan kärki meni kyllä sen verran kovaa että siihen ei olisi ollut mahdollisuuksia kuin aivan nappi suorituksella. Kuitenkin lupaava alku soralla.

Mikko tiesi jo kisaan lähdettäessä että nyt annetaan voimassa tasoitusta isommille autoille, eli täytyy taas paikata hanskalla se mitä huippunopeuksissa hävitään. Ensimmäisellä vedolla oli vielä pientä hakemista, muutamia pieniä virheitä mahtui mukaan. Luokassa toisena ja yleiskilpailussa viides tila. Toiselle kierrokselle nostettiin moottorin kierrosluvun rajoitinta 600 kierrosta ylöspäin, tällä pitäisi saada suorille lisää vauhtia. Kyllä sitä sitten tulikin lisää, vielä kun ne virheetkin jäivät pois niin alkoi kello tykkäämään, ajasta pois 4,90 sekuntia. Tuloksena luokkavoitto ja yleiskilpailun kolmas tila. Nyt taas siirrytään takaisin asfaltille, soralle palataan seuraavan kerran vasta myöhään syksyllä.

Jalasjärven XVI Rallisprint 6.7

 

Pitkästä aikaa päästiin ajamaan soralla, jos on puhuttu että tänä vuonna on ollut muutama nopea rata niin ne ei ole mitään tähän verrattuna. Suorat oli aivan järjettömän pitkiä, 20-30 sekuntia kaasu pohjassa, siellä alkaa päässä jo olemaan vauhtia ihan mukavasti. Pituutta 4700 metriä.