Alahärmän OP SM-rallisprint 7.9

 

Kauden ensimmäinen sora SM-osakilpailu ajettiin Alahärmässä vauhdikkaalla ja kohtuullisen vaativalla kylätiellä. Pituutta n.2700 metriä. Arilla alla Cossu ja Mikolla Starlet.

 

Cossu oli toista kertaa tänä vuonna soralla ja edellinen kilpailu jäi yhden kierroksen mittaiseksi, eikä testiä ollut muutenkaan hirveästi takana. Ensimmäinen kierros haettiin tuntumaa soralle. Ei se ollut sen erikoisempaa kuin asfaltillakaan, homma oli ihan mukavasti hallussa. Luokassa kolmantena ja yleiskisassa 13.

 

Mikolla jatkui tuttu kaava SM-kisojen suhteen, kaksi kilpailua oli jo mennyt kiville tekniikka murheiden vuoksi. Eikä kahta ilman kolmatta, leikki loppui sata metriä ennen ensimmäisen kierroksen maalia taas tekniikka ongelmiin. Ei muuta kun raadot pois reitin varrelta ja ennen aikaiselle kotimatkalle!

 

Ari jäi vielä jatkamaan kisaa, eikä ollenkaan huonolla menestyksellä. Ajasta lähti pois 2,33 sekkaa. Auto pelasi sorallakin ihan mukavasti eikä ajossakaan ollut isompia virheitä. Luokassa sijoitus ei muuttunut, mutta yleiskisassa tultiin pari pykälää ylöspäin, eli sijoitus oli 11. Tästä on hyvä jatkaa kohti loppukauden sora kisoja!